Post by sarvijaakko on Feb 6, 2013 20:34:34 GMT 2
Kauan sitten Isla Narava oli osa Euroopan mannerta ja aluetta hallitsivat ihmiset. Magia oli pysytellyt vuosi tuhansia näkymättömissä, mutta vasta viime vuosisadan aikana se alkoi heräilemään luonnossa. Ihmisten tullessa Naravan alueelle, he ryhtyivät rakentelemaan asumuksiaan ja rakennelmiaan lähinnä Kôtan alueille. Ihmiset tuhosivat luontoa joten luonto päätti ottaa ohjat käsiinsä. Eräänä päivänä Naravan alue sinkoutui irti mantereesta ja laskeutui kauas keskelle merta. Naravasta tuli saari ja sai etuliitteen Isla. Luonnon magia voimistui nyt, kun se ei ollut enää kahlittuna ihmisten vallan alla ja hiljalleen voimia keräten se valmistautui iskuun. Iskuun, joka oli tuhoava kaikki ihmiset.
Hätääntyneet ihmiset yrittivät ottaa yhteyttä ja meriteitse päästä pois saarelta, mutta kaikki merelle lähteneet eivät koskaan palanneet, eikä kukaan siten tiennyt, selvisivätkö he. Jo tuolloin luonto pisti hanttiin, eikä päästänyt ketään elossa pois. Ihmiset olivat valloittaneet vain yhden osan saaresta, mutta kun he ryhtyivät suunnitelemaan matkustamista vuorten ylitse, päätti luonto estää heidän tekonsa. Ja niin kävi, että eräänä päivänä kaikki saaren ihmiset kuolivat tuskattomasti nukahtaen uneen, josta he eivät koskaan heränneet.
Luonto luotti susiin enemmän kuin ihmisiin ja salli susille mahdollisuuden osata magiaa. Sudet joutuivat odottamaan luottamusta useita kymmeniä vuosia, mutta odotus kannatti. Luonto valitsi tarkoin vain kourallisen susia, joille tämä opetti magiaa. Luonto oli tarkka siitä, mihin magiaa saisi käyttää ja opetti vain välttämättömimpiä taitoja, kuten parantamista, raskaiden asioiden siirtämistä ja hajuaistin tehostamista. Mutta sudet olivat uteliaita ja innokkaita oppimaan, jolloin Luonnolta magiaa oppineet opettivat taitoa eteenpäin ja näin magian taito periytyi sukupolvelta toiselle.
Oli kuitenkin jotain, mitä Luonto ei ollut kertonut susille. Nimittäin sitä, että vuorten toisella puolella vanhassa Kôtan kaupungissa eleli lauma koiria. Heidän joukkonsa oli aluksi varsin suuri, mutta kymmenien vuosien aikana joukko kutistui pieneksi. Ajan myötä koirat asuuntuivat ihmisten jättämiin kerrostaloihin ja muihin asumuksiin, perustivat perheitä ja elivät suojattua elämää. Kenellekkään ei tullut mieleen mitä vuorten toisella puolella olisi. Jos joku kysyi, vastaus kuului "Ei mitään. Maailma loppuu siihen." Muutama rohkea yksilö oli yrittänyt selvittää, mitä vuorten toisella puolen on, mutta he eivät koskaan palanneet takaisin. Luonto salli koirien elää, mutta koska koirat olivat ennen olleet ihmisten omistamia, ei Luonto luottanut näihin eikä täten opettanut, tai edes kertonut heille magiasta. Koirat elivät onnellisina tietämättöminä, että magiaa on olemassa heidänkin alueella.
Vuodet vierivät ja sudet sekä koirat elivät omaa elämäänsä toisistaan tietämättä. Koirien elo oli varsin leppoisaa, mutta susien puolella saarta alkoi tapahtua. Vanhat viisaat maagikko sudet olivat ennustaneet että tulevaisuudessa on tuleva syntymään poikanen, joka horjuttaa rauhaa ja on tuova pahuuden tälle saarelle käyttäen magiaa pahan tekoon. Ennustuksen jälkeen seuraavina vuosina syntyi yllättävän paljon pentuja, joten oli vaikeaa tietää, kuka olisi se ennustuksen paholainen, joka rikkoo rauhan. Ajat olivat ikävät ja levottomat, sillä susilaumassa oli myös niitä, jotka pelkäsivät ennustusta kuollakseen. Nämä yksilöt lyöttäytyivät yhteen ja päättivät tehdä selvää jokaisesta pennusta, jottei ennustus käy toteen. Jos emo ei ollut tarpeeksi varovainen, saatettiin pentu surmata siinä pelossa, että kyseisestä pennusta olisi isona kasvanut pahuus. Surmaaja joukko otettiin kiinni nopeasti ja he kärsivät rangaistuksensa jonka jälkeen heidät karkoitettiin laumasta. Karkoitetut ryhtyivät asumaan Bilimin länsiosissa ja tuolloin alkoivat Bilimiläiset nimittää länsiosaa Qaroniksi. Lauman vanhimmat päättivät, että mikäli paha on tulossa, ei sitä voi estää. Mikä on tullakseen, tulee, eikä sitä voi väistää. Koska kukaan ei tiennyt, milloin ennustuksen oli määrä käydä toteen, asia unohdettiin ja sitä pidettiin lähinnä vitsinä.
Melkein kymmenen vuotta ennustuksesta syntyi jälleen kerran keväällä paljon sudenpoikasia ja kuten normaalisti, heistä taitavimpia alettiin kouluttamaan magiaa varten. Jotta magiaa voitiin oppia, täytyi mielen ja kehon olla tarpeeksi vahva kantamaan magian taakka. Kun pennut vieroittuivat emoistaan noin kolmen kuukauden iässä, heidän koulutus alkoi pikkuhiljaa. Aluksi pennuille sepitettiin tarinoita magiasta ja kerrottiin teoriaa. Myöhemmin, noin puolenvuoden ikäisenä pentujen todellinen koulutus alkoi ja vuoden ikäisinä heidän oli määrä osallistua koettelemukseen, jossa käytettiin alkeistaidon magiaa ja testattiin suden voimia. Vain voimakkain ja taitavin selviäisi koulutuksesta ja pääsisi sotilas- ja lisämagian koulutukseen, kun taas muut joutuisivat tyytymään osaansa ja jäädä oppilaiksi metsästäjille, parantajille ja vahvimmat sotilaille.
Sinä vuonna koettelemukseen osallistui yllättävän suuri joukko nuoria uroksia (tuohon aikaan naaraat saivat oppia vain parantajan magiaa). Kaksi sutta loisti kuitenkin ylitse muiden. Baxter ja Remus. Baxter oli suurikokoinen, vahva, rohkea ja ehkä hieman äkkipikainen, mutta taitava taistelija joka hallitsi magian alkeet hyvin. Remus oli Baxteriin verrattuna heikko ja säälittävä, mutta Remus hallitsi paremmin magiaa kuin kukaan muu. Niin kävi, että kaksikko kohtasi toisensa lopputaistelussa. Taistelusta odotettiin suurinta ja jännittävintä vuosiin, olihan vastakkain kaksi tähtioppilasta. Mutta vastoin kaikkien odotuksia, taistelu loppui hyvin lyhyeen. Baxter oli ajanut Remuksen ahdinkoon nopeasti taistelun alussa, mutta Baxter ei osannut varautua magia-peräiseen iskuun jonka Remus lähetti ja tuolla yhdellä iskulla Remus kaatoi Baxterin ja voitti kilvan. Kaikki onnittelivat Remusta, mutta myös harmittelivat ettei heidän suosikkinsa Baxter voittanut. Häpäistynä hävittyään taistelun vain yhdestä iskusta, Baxterin sisintä alkoi kalvamaan pimeys. Remuksen kylpiessä valossa ja suosiossa, ei kukaan huomannut kuinka nuoresta Baxterista alkoi kasvamaan vaarallinen riski.
Baxter ei koskaan pitänyt laumastaan, sillä hän kasvoi orpona hänen emonsa kuoltua sairauteen kun Baxter oli vielä poikanen. Baxter oli emonsa ainoa pentu, hän sai myöhemmin kuulla, että pentuja oli syntynyt kaksi muutakin, mutta ne olivat olleet elottomia. Varttuessaan vuoden ikään Baxterilla oli oma näkemys siitä, mikä on oikein ja mikä väärin ja millainen lauman pitäisi oikeasti olla. Baxterin onnistui piilottamaan vihansa hyvin, eikä kukaan voinut aavistaakkaan, että Baxterista oli kasvanut se, mitä vanhimmat koirat olivat pelkäneet. Ennustuksen pimeä susi.
Kun Baxterin koulutus oli lopuillaan, päätti hän pistää suunnitelmansa käytäntöön ja ensimmäisenä hänen suunnitelmissaan oli pitää huoli siitä, ettei magiaa voitaisi enää opettaa. Baxter hyökkäsi lauman vanhimpien kimppuun, tappaen heidät ilman minkäänlaista katumusta. Seuraavaksi hänellä oli mielessään kosto. Hän aikoisi taistella Remusta vastaan ja päihittää tämän. Mutta koska Remus oli rauhanomainen ja halusi selvittää asiat puhumalla, Baxter tappoi Remuksen veljen ja sai näin Remuksen vihan päälleen. Taistelu oli kova ja tasaväkinen. Remus oli saanut erityiskoulutusta magiassa ja taistelussa, mutta Baxterkin oli harjoitellut ja sisällä syntynyt varjo antoi tälle voimia jatkaa taistelua. Lopulta Remuksen onnistui päihittämään Baxter jälleen kerran magian avulla. Baxter oli lyöty, muttei kuollut. Tämä karkoitettiin yhdessä hänen kannattajiensa kanssa (joita Baxter oli kerännyt vuoden mittaan) ja he siirtyivät elämään Qaronin alueelle vuoriston juurelle ja Bilim jäi Remuksen laumalle, jonka johtaja Remuksesta tuli nyt kun vanhimmat olivat kuolleet.
Vuoristoseutujen ja havumetsien alueen eläjät Qaronilaiset ovat selvinneet tähän päivään mennessä kohtalaisen hyvin, sillä suurella alueella on paljon riistaeläimiä. Mutta kasvavalle laumalle tila ei ole tarpeeksi riittävä ja Baxterin henkilökohtainen kosto on valloittaa koko Bilim, jotta hänestä tulisi saaren herra. Baxterin ja Remuksen laumat käyvät jatkuvasti taistoa Qaronin ja Bilimin välissä olevasta alueesta nimeltä Kagir. Tällä hetkellä Remuksen laumalla on suurin osa Kagirista, mutta Baxter ei luovuta helpolla.
Kôtan koirat elävät varsin yleellisesti. Jokaisella koiralla on oma asunto jossa elellä, kaupungin ulkopuolella on lampi. Lammen toisella puolella on vanha sairaala, josta koirat ovat käyneet vohkimassa tarpeita onnettomuuksien varalle. Koirat ovat oppineet paljon vuosien aikana; he ovat saaneet toimimaan ihmisten jälkeen jääneen sähkö generaattorin ja nyt iltaisin koirat voivat kävellä valaistuilla kaduilla. Juokseva vesi toimii myös, mutta hanoja on vaikea käyttää. Siksi koirat mieluummin juoksevat metsän läpi lammelle.
Mutta niin sudet kuin koiratkin ovat uteliaita otuksia. Jostain syystä Luonto yhtäkkiä salli susien ja koirien ylittää "rajat" ja törmätä toisiinsa. Kävi niin, että eräs susi pääsi kuin pääsikin vuoren yli ja tapasi koiran johon tämä rakastui. Mutta rakkaus ei pysynyt salassa. Baxterin joukot saivat vihiä asiasta ja Baxter päätti toimita. Hän päätti tuhoavansa koirat ja valtaavansa alueet itselleen. Niin hän lähti matkaan kohti Kôtaa...
Remus oli saanut kuulla koirista erään Baxterin joukoissa olevan suden kautta ja lähti matkaan pelastamaan koiria. Saapuessaan Kôtan alueelle, olivat Qaronilaiset jo päässeet taistelun makuun. Syntyi suurempi taistelu, jonka voittajiksi pääsivät koirat ja Bilimläiset, itse luonnon saapuessa peuran hahmossa lopettamaan taistelun. Peura iski Baxteria selkään, jonka johdosta Baxterista tuli rampa ja näin ollen Qaronilaiset perääntyivät pois.
Isla Narava ei koskaan pysy normaalina saarena ja nytkin pieniä outouksia sattuu.. Saarelle saapuu pikkuhiljaa susia ja koiria, jotka jo osaavat magiaa.. Kuinka tämä on mahdollista? Ja ovatko nuo tuntemattomat sudet ja koirat ystäviä vai vihollisia?
Hätääntyneet ihmiset yrittivät ottaa yhteyttä ja meriteitse päästä pois saarelta, mutta kaikki merelle lähteneet eivät koskaan palanneet, eikä kukaan siten tiennyt, selvisivätkö he. Jo tuolloin luonto pisti hanttiin, eikä päästänyt ketään elossa pois. Ihmiset olivat valloittaneet vain yhden osan saaresta, mutta kun he ryhtyivät suunnitelemaan matkustamista vuorten ylitse, päätti luonto estää heidän tekonsa. Ja niin kävi, että eräänä päivänä kaikki saaren ihmiset kuolivat tuskattomasti nukahtaen uneen, josta he eivät koskaan heränneet.
Luonto luotti susiin enemmän kuin ihmisiin ja salli susille mahdollisuuden osata magiaa. Sudet joutuivat odottamaan luottamusta useita kymmeniä vuosia, mutta odotus kannatti. Luonto valitsi tarkoin vain kourallisen susia, joille tämä opetti magiaa. Luonto oli tarkka siitä, mihin magiaa saisi käyttää ja opetti vain välttämättömimpiä taitoja, kuten parantamista, raskaiden asioiden siirtämistä ja hajuaistin tehostamista. Mutta sudet olivat uteliaita ja innokkaita oppimaan, jolloin Luonnolta magiaa oppineet opettivat taitoa eteenpäin ja näin magian taito periytyi sukupolvelta toiselle.
Oli kuitenkin jotain, mitä Luonto ei ollut kertonut susille. Nimittäin sitä, että vuorten toisella puolella vanhassa Kôtan kaupungissa eleli lauma koiria. Heidän joukkonsa oli aluksi varsin suuri, mutta kymmenien vuosien aikana joukko kutistui pieneksi. Ajan myötä koirat asuuntuivat ihmisten jättämiin kerrostaloihin ja muihin asumuksiin, perustivat perheitä ja elivät suojattua elämää. Kenellekkään ei tullut mieleen mitä vuorten toisella puolella olisi. Jos joku kysyi, vastaus kuului "Ei mitään. Maailma loppuu siihen." Muutama rohkea yksilö oli yrittänyt selvittää, mitä vuorten toisella puolen on, mutta he eivät koskaan palanneet takaisin. Luonto salli koirien elää, mutta koska koirat olivat ennen olleet ihmisten omistamia, ei Luonto luottanut näihin eikä täten opettanut, tai edes kertonut heille magiasta. Koirat elivät onnellisina tietämättöminä, että magiaa on olemassa heidänkin alueella.
Vuodet vierivät ja sudet sekä koirat elivät omaa elämäänsä toisistaan tietämättä. Koirien elo oli varsin leppoisaa, mutta susien puolella saarta alkoi tapahtua. Vanhat viisaat maagikko sudet olivat ennustaneet että tulevaisuudessa on tuleva syntymään poikanen, joka horjuttaa rauhaa ja on tuova pahuuden tälle saarelle käyttäen magiaa pahan tekoon. Ennustuksen jälkeen seuraavina vuosina syntyi yllättävän paljon pentuja, joten oli vaikeaa tietää, kuka olisi se ennustuksen paholainen, joka rikkoo rauhan. Ajat olivat ikävät ja levottomat, sillä susilaumassa oli myös niitä, jotka pelkäsivät ennustusta kuollakseen. Nämä yksilöt lyöttäytyivät yhteen ja päättivät tehdä selvää jokaisesta pennusta, jottei ennustus käy toteen. Jos emo ei ollut tarpeeksi varovainen, saatettiin pentu surmata siinä pelossa, että kyseisestä pennusta olisi isona kasvanut pahuus. Surmaaja joukko otettiin kiinni nopeasti ja he kärsivät rangaistuksensa jonka jälkeen heidät karkoitettiin laumasta. Karkoitetut ryhtyivät asumaan Bilimin länsiosissa ja tuolloin alkoivat Bilimiläiset nimittää länsiosaa Qaroniksi. Lauman vanhimmat päättivät, että mikäli paha on tulossa, ei sitä voi estää. Mikä on tullakseen, tulee, eikä sitä voi väistää. Koska kukaan ei tiennyt, milloin ennustuksen oli määrä käydä toteen, asia unohdettiin ja sitä pidettiin lähinnä vitsinä.
Melkein kymmenen vuotta ennustuksesta syntyi jälleen kerran keväällä paljon sudenpoikasia ja kuten normaalisti, heistä taitavimpia alettiin kouluttamaan magiaa varten. Jotta magiaa voitiin oppia, täytyi mielen ja kehon olla tarpeeksi vahva kantamaan magian taakka. Kun pennut vieroittuivat emoistaan noin kolmen kuukauden iässä, heidän koulutus alkoi pikkuhiljaa. Aluksi pennuille sepitettiin tarinoita magiasta ja kerrottiin teoriaa. Myöhemmin, noin puolenvuoden ikäisenä pentujen todellinen koulutus alkoi ja vuoden ikäisinä heidän oli määrä osallistua koettelemukseen, jossa käytettiin alkeistaidon magiaa ja testattiin suden voimia. Vain voimakkain ja taitavin selviäisi koulutuksesta ja pääsisi sotilas- ja lisämagian koulutukseen, kun taas muut joutuisivat tyytymään osaansa ja jäädä oppilaiksi metsästäjille, parantajille ja vahvimmat sotilaille.
Sinä vuonna koettelemukseen osallistui yllättävän suuri joukko nuoria uroksia (tuohon aikaan naaraat saivat oppia vain parantajan magiaa). Kaksi sutta loisti kuitenkin ylitse muiden. Baxter ja Remus. Baxter oli suurikokoinen, vahva, rohkea ja ehkä hieman äkkipikainen, mutta taitava taistelija joka hallitsi magian alkeet hyvin. Remus oli Baxteriin verrattuna heikko ja säälittävä, mutta Remus hallitsi paremmin magiaa kuin kukaan muu. Niin kävi, että kaksikko kohtasi toisensa lopputaistelussa. Taistelusta odotettiin suurinta ja jännittävintä vuosiin, olihan vastakkain kaksi tähtioppilasta. Mutta vastoin kaikkien odotuksia, taistelu loppui hyvin lyhyeen. Baxter oli ajanut Remuksen ahdinkoon nopeasti taistelun alussa, mutta Baxter ei osannut varautua magia-peräiseen iskuun jonka Remus lähetti ja tuolla yhdellä iskulla Remus kaatoi Baxterin ja voitti kilvan. Kaikki onnittelivat Remusta, mutta myös harmittelivat ettei heidän suosikkinsa Baxter voittanut. Häpäistynä hävittyään taistelun vain yhdestä iskusta, Baxterin sisintä alkoi kalvamaan pimeys. Remuksen kylpiessä valossa ja suosiossa, ei kukaan huomannut kuinka nuoresta Baxterista alkoi kasvamaan vaarallinen riski.
Baxter ei koskaan pitänyt laumastaan, sillä hän kasvoi orpona hänen emonsa kuoltua sairauteen kun Baxter oli vielä poikanen. Baxter oli emonsa ainoa pentu, hän sai myöhemmin kuulla, että pentuja oli syntynyt kaksi muutakin, mutta ne olivat olleet elottomia. Varttuessaan vuoden ikään Baxterilla oli oma näkemys siitä, mikä on oikein ja mikä väärin ja millainen lauman pitäisi oikeasti olla. Baxterin onnistui piilottamaan vihansa hyvin, eikä kukaan voinut aavistaakkaan, että Baxterista oli kasvanut se, mitä vanhimmat koirat olivat pelkäneet. Ennustuksen pimeä susi.
Kun Baxterin koulutus oli lopuillaan, päätti hän pistää suunnitelmansa käytäntöön ja ensimmäisenä hänen suunnitelmissaan oli pitää huoli siitä, ettei magiaa voitaisi enää opettaa. Baxter hyökkäsi lauman vanhimpien kimppuun, tappaen heidät ilman minkäänlaista katumusta. Seuraavaksi hänellä oli mielessään kosto. Hän aikoisi taistella Remusta vastaan ja päihittää tämän. Mutta koska Remus oli rauhanomainen ja halusi selvittää asiat puhumalla, Baxter tappoi Remuksen veljen ja sai näin Remuksen vihan päälleen. Taistelu oli kova ja tasaväkinen. Remus oli saanut erityiskoulutusta magiassa ja taistelussa, mutta Baxterkin oli harjoitellut ja sisällä syntynyt varjo antoi tälle voimia jatkaa taistelua. Lopulta Remuksen onnistui päihittämään Baxter jälleen kerran magian avulla. Baxter oli lyöty, muttei kuollut. Tämä karkoitettiin yhdessä hänen kannattajiensa kanssa (joita Baxter oli kerännyt vuoden mittaan) ja he siirtyivät elämään Qaronin alueelle vuoriston juurelle ja Bilim jäi Remuksen laumalle, jonka johtaja Remuksesta tuli nyt kun vanhimmat olivat kuolleet.
Vuoristoseutujen ja havumetsien alueen eläjät Qaronilaiset ovat selvinneet tähän päivään mennessä kohtalaisen hyvin, sillä suurella alueella on paljon riistaeläimiä. Mutta kasvavalle laumalle tila ei ole tarpeeksi riittävä ja Baxterin henkilökohtainen kosto on valloittaa koko Bilim, jotta hänestä tulisi saaren herra. Baxterin ja Remuksen laumat käyvät jatkuvasti taistoa Qaronin ja Bilimin välissä olevasta alueesta nimeltä Kagir. Tällä hetkellä Remuksen laumalla on suurin osa Kagirista, mutta Baxter ei luovuta helpolla.
Kôtan koirat elävät varsin yleellisesti. Jokaisella koiralla on oma asunto jossa elellä, kaupungin ulkopuolella on lampi. Lammen toisella puolella on vanha sairaala, josta koirat ovat käyneet vohkimassa tarpeita onnettomuuksien varalle. Koirat ovat oppineet paljon vuosien aikana; he ovat saaneet toimimaan ihmisten jälkeen jääneen sähkö generaattorin ja nyt iltaisin koirat voivat kävellä valaistuilla kaduilla. Juokseva vesi toimii myös, mutta hanoja on vaikea käyttää. Siksi koirat mieluummin juoksevat metsän läpi lammelle.
Mutta niin sudet kuin koiratkin ovat uteliaita otuksia. Jostain syystä Luonto yhtäkkiä salli susien ja koirien ylittää "rajat" ja törmätä toisiinsa. Kävi niin, että eräs susi pääsi kuin pääsikin vuoren yli ja tapasi koiran johon tämä rakastui. Mutta rakkaus ei pysynyt salassa. Baxterin joukot saivat vihiä asiasta ja Baxter päätti toimita. Hän päätti tuhoavansa koirat ja valtaavansa alueet itselleen. Niin hän lähti matkaan kohti Kôtaa...
Remus oli saanut kuulla koirista erään Baxterin joukoissa olevan suden kautta ja lähti matkaan pelastamaan koiria. Saapuessaan Kôtan alueelle, olivat Qaronilaiset jo päässeet taistelun makuun. Syntyi suurempi taistelu, jonka voittajiksi pääsivät koirat ja Bilimläiset, itse luonnon saapuessa peuran hahmossa lopettamaan taistelun. Peura iski Baxteria selkään, jonka johdosta Baxterista tuli rampa ja näin ollen Qaronilaiset perääntyivät pois.
Isla Narava ei koskaan pysy normaalina saarena ja nytkin pieniä outouksia sattuu.. Saarelle saapuu pikkuhiljaa susia ja koiria, jotka jo osaavat magiaa.. Kuinka tämä on mahdollista? Ja ovatko nuo tuntemattomat sudet ja koirat ystäviä vai vihollisia?